Profiilikuva

Harmaa eminenssi salamavaloissa

Olen aina pitänyt harmaan eminenssin käsitteestä. Määritelmän (tässä lähteenä Merriam-Websterin sanakirja) mukaan:

gray eminence

:  a person who exercises power behind the scenes.

Historiallisesti tällä on tarkoitettu muuta, mutta viestinnän kontekstissa käsite sopii varmasti meihin kaikkiin viestintää ammatikseen tekeviin. Itselleni rooli sopii erinomaisesti, sillä niin paljon kun rakastan suunnittelua, junailua, järjestämistä, organisointia ja toteutusta, en välttämättä ole omimmillani esimerkiksi juhlien keskipisteenä. Sen vuoksi minulle on ihan ok tuottaa tekstiä esimerkiksi lehdistötiedotteeseen, joka sitten lähtetään yrityksen nimissä ulos eikä alkuperäisestä kirjoittajasta näy merkkiäkään.

Miksi kirjoitan aiheesta nyt? Digiaika ja sosiaalinen media ovat tuoneet mukanaan tarpeen ja tavan julkaista valokuvia ja videoita suurillekin yleisöille. Harmaan eminenssin rooliin liittyen en missään määrin ole oppinut tuntemaan itseäni kotoisaksi omakuvissa. Mielelläni kuvaan asioita ja ihmisiä, julkaisenkin, mutta itsestäni harvemmin.

Päätin kuitenkin ryhtyä yrittäjäksi oman nimeni ja persoonani kautta, ja sen vuoksi syntyi myös tarve saada julkaisukelpoisia kuvia itsestäni. Googlettelun avulla päädyin Valokuvaamo Magioon ja sen tarjoamaan palveluun. Setissä oli mahdollista vaihtaa vaatteet kertaalleen ja lopuksi valittiin neljä mieluisinta kuvaa, jotka kaikki sai käsiteltynä sekä värillisenä että mustavalkoisena. En nyt voi kehua, että prosessi olisi kovin luonteva ollut, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Ajan hengessä laitan kaikki valitsemani kuvat teille nähtäväksi. Kai nuo nyt ihan näköisiä ovat?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavaksi pitänee ottaa haltuun video ja vloggaus?